tiistai 24. syyskuuta 2013

Äidinkieli 4.3

Poika raidallisessa pyjamassa
Kirjailija : John Boyne
Julkaisuvuosi : 2006 (alkuperäinen) 2009 (suomennettu)
Sivumäärä : 206


Tarinassa on yhdeksän vuotias Bruno poika, joka asuu kaupunki kodissa isän, äidin ja siskonsa kanssa. Isä saa sotilas ylennyksen ja he joutuvat muuttamaan maaseudulle kauas kaupungista. Bruno ei ole kovin iloinen tästä. Bruno on seikkailunhaluinen ja utelias poika, joka haluaa isona olla tutkimusretkeilijä.

  Kuullessaan isänsä ylennyksestä, Bruno ei millään haluaisi muuttaa pois kaupungista. Hänen kaverinsa jäisivät sinne, kuin myös koulu.

  Uuteen kotiin päästyään Bruno alkaa kyllästyä ja masentua, sillä hän ei saisi poistua etupihalta muualle. Poika kuitenkin on seikkailunhaluinen ja uhmakaskin, joten hän päättää lähteä leikkimään aidan toiselle puolelle metsään. Metsässä hän juoksentelee ympäriinsä ja leikkii, kunnes vastaan tulee aita. Aidan toisella puolella Bruno näkee surullisen näköisen pojan. Hän menee puhumaan pojalle ja haluaisi leikkiä tämän kanssa, mutta aita on pahasti poikien välissä. He tyytyvät vain juttelemaan ja sillä keinoin tutustua toisiinsa. Bruno kysyy pojan nimeä. Shmuel. Bruno ei ole ennen kuullut sellaista nimeä. Tämä johtuu siitä, että Shmuel on juutalainen ja hän on aitojen sisällä tämän takia. Bruno ihmettelee miksi Shmuelilla on raidallinen pyjama päällä vaikka on päivä.

  Bruno alkaa käymään päivittäin aidan luona Shmuelin kanssa juttelemassa ja leikkimässä. Samalla Bruno vie pojalle syötävää, sillä hänellä on nälkä. Brunon täytyy aina lähteä pihalta salaa ja hän joutuu valehtelemaan äidilleen sekä keksimään tekosyitä.

  Kotonaan Bruno joutuu näkemään kuinka huonosti raitapukuisia juutalaisia kohdellaan. Pikkuhiljaa hänelle alkaa valjeta, mitä hänen isänsä johtaa. Juutalais työleiriä. Bruno on kauhuissaan ja alkaa kadottaa ylpeyttään isästään.

 Eräänä päivänä Bruno ei enää näekään ystäväänsä aidan toisella puolella. Päivätolkulla hän odottelee Shmuelin ilmestyvän taas aidalle. Lopulta Bruno tapaa ystävänsä, hänen naama täynnä ruhjeita.

  Pojista tulee todella hyvät ystävät. He ovat harmissaan siitä, että aina kun pilli soi, Shmuelin täytyy lähteä.

  Brunon isä on natsisotilas, ja hyvin juutalais vastainen, toisin kuin Brunon äiti. Hän ei ollut tietoinen siitä mitä maalla tulisi tapahtumaan ja mitä hänen lapsensa joutuvat näkemään. Äidin hermot alkavat pettää, kun hänelle selviää millainen monsteri miehensä on.

  Eräänä päivänä Bruno päättää kaivaa tunnelin aidan ali, ja auttaa Shmuelia etsimään hänen kadonnut isänsä. Shmuel tuo Brunolle samanlaisen pyjaman kuin itsellään, jotta Bruno sulautuisi kaikkien muiden juutalaisten joukkoon.

  Aikansa etsittyään pojat eivät löydä Shmuelin isää. Brunon vanhemmat ovat lähteneet etsimään poikaansa joka on yhtäkkiä kadonnut. Hekään eivät enää löydä poikaansa, sillä Bruno ei enää koskaan tule palaamaan aidan toiselta puolelta.

1 kommentti:

  1. Kerrot sujuvasti kirjan tapahtumista, mutta tekstistä puuttuu nyt esseen näkökulma; valta, sukupuoli tai vaikuttavuus.

    Yhdyssanavirheitä on aika paljon.

    10p.

    VastaaPoista