maanantai 23. syyskuuta 2013

4. Essee

  Valokuvaaja Pieter Hugon valokuva ghanalaiselta kaatopaikalta ja Eero Järnefeltin maalaus kaskenpoltosta 1800-luvun Savosta ovat melko samantyyliset. Molemmissa kuvissa on nuoria ja lapsia tekemässä töitä, joka ei näytä kovin turvalliselta. Kumpaankin kuvaan on keskelle aseteltu ihminen hyvin surkean näköisenä ja katsomaan kuvan tulkitsijaa päin. Heillä molemmilla on kuvissa likaiset räsyiset vaatteet ja he ovat noen peitossa. Kummatkaan eivät näytä iloisilta, vaan siltä että heidät on pakotettu töihin. He eivät kuitenkaan näytä nälkiintyneiltä.

  Hugon kuvassa näkyy savun takana rakennuksia ja kirkasta taivasta. Järnefeltin maalauksessa taas takana näkyy suomalaista metsää. Maalaus on mielestäni paljon synkempi kuin valokuva, sillä siinä on käytetty tummaa väritystä ja takana oleva metsäkin on synkkä. Hugon kuva on silti synkkä aiheen takia ja sen takia mitä siinä näkyy, mutta koska takana näkyy vaaleaa taivasta, se näyttää paljon iloisemmalta.

  Kuvista huomaa, etteivät ne ole samasta maasta, koska toisessa kuvassa on tummaihoisia ja toisessa vaaleaihoisia. Myös kuvien ympäristö on erilainen. Totta kai koska olen suomalainen sekin vaikuttaa tulkintaan ja että erotan suomalaismaisen taiteen maalauksesta.

  Valokuvassa Ghanasta pojat polttavat elektroniikkajätettä, joka on tuotu muualta maailmasta heille. He siis joutuvat tekemään niin sanotun "likaisen työn" toisten porskuttaessa ylellisyydessä ja tuhlaamassa rahaa uusiin elektroniikka laitteisiin. Poikien työ näyttää valokuvassa likaiselta, raskaalta, uuvuttavalta ja epämukavalta.


Linkit:


Eero Järnefeltin maalaus

Pieter Hugon kuva

1 kommentti:

  1. Essee pitäisi aina otsikoida.Jos tehtävässä ei anneta valmista otsikkoa, se pitää keksiä itse.

    Kuvaat tekstissäsi hyvin sekä Hugon valokuvaa että Järnefeldtin maalausta. Tehtävänannossa pyydettiin vertailemaan, joten Järnefeldtin maalausta pitäisi käsitellä enemmän kuin nyt teet. Voisi vaikka kiinittää huomiota siihen, että suomalaista kaskenpolttoa kuvaavassa maalauksessa tuotetaan uutta peltoa (eli että työssä on positiivinen vire) kun taas ghanalaiset työskentelevät jätteiden parissa (kuten mainitsetkin).

    Jotakin sanottavaa voisi keksiä siitäkin, että kuvat esittävät eri aikakausien ihmisiä, mutta työ ja elämä sen ympärillä näyttää aika samanlaiselta.

    VastaaPoista